Ajankohtaista
Hermoratahierontaan tulevalle
Hermoratahieronta sopii kaikille, lukuunottamatta raskaana olevia, elinsiirron saaneita tai vasta leikkauksessa olleita (2kk). Yksi hoitokerta kestää 1h45min - 2 tuntia aikuisella sekä lapsella iästä riippuen 30 – 90 min. Hermoratahieronnassa asiakkaalla on esim. ohut kerrasto päällään ja sukat jalassa. Keho hoidetaan päästä varpaisiin käyttäen painavaa ja pyörittävää otetta, jonka tulisi tuntua miellyttävältä – ei liian kivuliaalta, jotta keho pääsisi rentoutumaan.
Kehon kokonaisvaltaisessa kuntoutuksessa hoitokertoja suositellaan alkuun viikon välein n. 5 kertaa, jonka jälkeen hoitoa jatketaan noin kuukauden välein. Omaa kehoaan on hyvä kuunnella sopivan hoitorytmin löytämiseksi. Kuntoutumisajan pituus riippuu vaivoista. Todellinen kehon kuntoutuminen vaatii pitkäkestoista, kärsivällistä työtä. Kehon tasapainon saavuttamiseen vaikuttavat myös ravitsemus ja riittävä lepo. Hieronnan jälkeen on hyvä levätä ja huolehtia riittävästä nesteen saannista.
Hoidon alkuvaiheessa asiakkaalle saattaa tulla ns. paranemiskriisi. Sen aiheuttaa kuona-aineiden tehokas poistuminen kehosta erityselinten toiminnan tehostuessa. Oireet ilmenevät ohimenevinä tuntemuksina esim. päänsärkynä, ihottumana, kipujen pahenemisena, kuumeena, ripulina. Oireet häviävät hoidon jatkuessa. Jokaiselle näitä tuntemuksia ei kuitenkaan tule tai ne ovat niin lieviä, ettei niitä huomaakaan. Hermotuksen kuntoutuminen voi tuoda esiin myös piilovaivoja. Ne ovat vaivoja ja hermotusvajeita, joista ihminen ei ole ollut alkuun tietoinen. Myös vanhat vaivat voivat nousta hetkeksi pintaan. Hoidon jatkuessa myös piilovaivat poistuvat.
Hermoratahieronta sopii pitkäkestoisen kuntoutuksen lisäksi myös kertaluontoisena rentouttavaksi ja verenkiertoa vilkastuttavaksi hoidoksi.
Ajankohtaista